Mediatyöt
- Olen kirjoittanut kolumneja sanomalehti Karjalaiseen.
- Olen haastatellut presidenttiämme Joensuun torilla
- Olen tehnyt yksin raportteja livelähetyksessä, sekä käsikirjoittanut ja juontanut erilaisia informatiivisia tv-inserttejä ampumahiihdosta.
Ota minuun yhteyttä, mikäli sinulla on mielessä mikä tahansa media-alan työtehtävä, jossa kokemukseni ja ammattitaitoni on hyödyksi. Olen kiinnostunut juonto- ja haastattelukeikoista sekä muista esiintymisistä.
Tuotantoja, joissa olen ollut mukana

YLE Urheilustudio
Olen työskennellyt YLEn Urheilustudion tiimissä heti urani päättymisestä asti ampumahiihdon lajiasiantuntijana. Kaudelta 22-23 lähtien olen toiminut myös kommentaattorina maailman cupin lähetyksissä. Urheilustudiossa olen päässyt tekemään sekä live-lähetyksiä niin paikanpäältä kisatapahtumista kuin studiosta. Lisäksi olen tehnyt myös monipuolisia muita tv-inserttejä ja -juttuja, kuten yhdessä Petra Ollin kanssa ”Jatkoerä”-sarjaa, missä pääsimme tekemään lajikokeiluja ja tutustumaan lopettaneisiin suomalaisiin huippu-urheilijoihin. Ylen pesti on tarjonnut minulle erittäin monipuolista media-alan työtä.
Amazing Race Suomi
Osallistuin vuonna 2023 Suomen ensimmäiselle Amazing Race -kaudelle yhdessä ystäväni ja pitkäaikaisen joukkuekaverini Mari Ederin kanssa. Yllätykseksemme pärjäsimme tehtävissä hyvin, emmekä eksyneet liian monta kertaa. Pääsimme aina finaaliin saakka ja lopussa selvitimme viimeisen muistitehtävän nopeimmin ja voitimme koko kilpailun. Huikea kokemus ja opin taas myös paljon tv-työstä ja miten ohjelmia tehdään.


Arktinen Retkikunta
Keväällä 2022 pääsin osallistumaan dokumentaariseen ohjelmaan, mikä vei minut ja koko retkikunnan telttailemaan Grönlannin jäätikölle viikoksi. Pääsin näkemään ilmastonmuutoksen vaikutukset paikanpäältä ja kokemaan unohtumattoman seikkailun huikean porukan kanssa. Ohjelman reissu teki lähtemättömän vaikutuksen. Toivon, että sarjan nähneet heräisivät itsekin ajattelemaan omien pienten arkisten valintojen merkitystä maapallomme hyväksi.
Mestareiden Mestari
Osallistuin syksyllä 2020 pian urheilu-uran lopettamiseni jälkeen ohjelmaan, missä kilpailtiin jo lopettaneiden suomalaisten huippu-urheilijoiden kesken ensin joukkueina ja lopulta yksilöinä. Kilpailin hiihto-joukkueessa yhdessä Aino-Kaisa Saarisen ja Matti Heikkisen kanssa. Tämä kaksiviikkoinen toisten, jo aiemmin lopettaneiden urheilijoiden seurassa oli todella eheyttävä ja merkityksellinen siinä, että opin näkemään, mitä uran jälkeen elämässä voi tulla eteen. Kilpailun voitti ex-jääkiekkoilija Emma Terho.
