SPONSORIT

”ISO KIITOS KAIKILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!”

Metsähallitus panostaa tulevaisuuteen

Metsähallituksen metsistä saan voimaa kilpailla maailman huipulla. Hyvin hoidetut valtion monikäyttömetsät tarjoavat minulle mm. monipuolisia metsälenkkejä kauniissa suomalaisessa metsämaisemassa, hyvinvointia, rauhaa ja tietysti marjoja. Suomessa ollessani harjoittelen Kainuun lisäksi myös Kolin kansallispuiston jykevissä kansallismaisemissa. Metsähallituksen metsät ovat Suomen laajin ulkoilu, -liikunta ja urheilukenttä. Olen kiitollinen pitkäaikaisesta yhteistyöstä Metsähallituksen kanssa.

www.metsa.fi

John Deere ja Kaisa

Olen tehnyt yhteistyötä John Deeren kanssa vuodesta 2012 lähtien. Yhteistyön aloittaminen oli luontevaa, koska kotipaikkani on Joensuu ja John Deere valmistaa siellä metsäkoneitaan. Metsäkoneilla ja minulla on yhteinen työympäristö – metsä! John Deere tunnetaan myös oman alansa mestarina kaikissa maissa missä ampumahiihtoakin harrastetaan. Olen päässyt ajamaan kuormatraktoreita ja tapaamaan John Deeren asiakkaita messuilla sekä vieraillut John Deeren toimipisteissä. Deereläiset kutsuvatkin minua jo ”meidän Kaisaksi”.

www.JohnDeere.fi

kaisa_deere
IMG_3752

Fast

Siirryin Fastin urheiluravinnetiimiin keväällä 2016, kun aloin kiinnostumaan entistä enemmän ravitsemuksesta ja siitä, että miten sillä voisin vaikuttaa tuloksiini. Tärkeintä on nopea palautuminen treeneistä, että seuraavan harjoituksen voi tehdä taas täysillä. Fastin urheiluravinteet ovat olleet ihan supermaistuvia sen lisäksi, että niihin on valmiiksi lisätty kaikki urheilijalle tärkeät vitamiinit ja aminohapot, hiilareiden ja proteiinien lisäksi. Kesän ehdoton suosikkini on ollut Workout Fuel -urheilujuoma, minkä avulla olen jaksanut vetää kaikista pisimmätkin treenit. Välipalapatukkasuosikki on Nix. tai Nax. Tai pahimpaan makeannälkään molemmat 😉 Myönnän, olen koukussa näihin. Kotona ollessa tavislettujen sijaan olen paistanut myös proteiinipannareita, mitä voisin myös syödä loputtomiin. Herkkua ja terveellistä samassa paketissa helposti. Fastilta saan myös ravitsemusasiantuntemusta, minkä uskon tuovan minulle enemmän terveitä ja energiapitoisia harjoitus- ja kilpailupäiviä.

www.fast.fi

Fischer sukset ja monot – voittajille

Olen hiihtänyt Fischereillä vuodesta 2010 lähtien. Valitsin Fischerin, koska olin nähnyt, että maailman parhaat hiihtäjät luottavat siihen. Minun luottamukseni palkittiin maailmanmestaruudella ja maailmancupin voitolla heti ensimmäisenä yhteistyövuonna. Enää en voisi kuvitellakaan hiihtäväni millään muulla suksimerkillä. Käytän myös uusia Fischerin hiilikuituista luistelukenkää. Voittamaton yhdistelmä, jota tarvitsen huippusuorituksieni teossa!

www.fischersports.com

fischer
marli

Marli

Marli hyppäsi mukaan tiimiini kesken talven 2017, mutta Marlin tuotteet olivat olleet jo tätä ennen suosikkejani, sillä aamulla tarvitsen yhtä kipeästi hyvää appelsiinimehua kuin kahvia. Myös Marlin marjakeitot maistuvat jokaisella aamiaisellani ja uudet kätevät annossmoothiet kulkevat repussani treenipaikoille päivittäin. Yhteistyö Marlin kanssa on sopiva jatkumo sille, että ravintoasiat tulevat vuosi vuodelta entistä tärkeämmäksi ja Marlin tuotteet tukevat normaalia päivittäistä terveellistä syömistä. Se, että minulla on nyt helposti aina saatavilla kotimaista välipalaa, mikä kulkee helposti mukana vaikka maailmallekin takaa tutun ja turvallisen fiiliksen jokaisessa maassa, missä reissaan.

marli

Joensuun kaupunki

Joensuu on ollut kotikaupunkini vuodesta 2003, kun muutin tänne opiskelemaan Kainuusta, missä olen syntynyt ja kasvanut. Muutto sujui todella kivuttomasti, kotiuduin kaupunkiin heti. Opiskelujen jatkuminen sen sijaan täysin erilaisessa ympäristössä ei ollut niin kivutonta ennen kuin Joensuussakin saatiin pyörimään urheiluakatemia, mikä on kyllä kehittynyt ensi askelista todella paljon. Täällä on kaikki tarvittava lähellä, kaupunki ja sen palvelut mutta myös luonto järvineen ja metsineen. Ja yhteydet maailmallekin pelaa riittävän sujuvasti. Täällä on hiihtäjän hyvä asua ja elää. Edustan ylpeänä kotikaupunkiani ja mainoslauseita minulle ei tarvitse keksiä, kun pystyn puhumaan Joensuusta hyvää ilman keksittyjä tarinoitakin. Tulkaa tänne, täällä on mukavaa ja mukavia ihmisiä!

www.joensuu.fi

Joensuu_vaakunalogo
sauvat_leki

Leki Sauvat

Olen käyttänyt Lekin sauvoja 2007 vuodesta asti. Minut vakuutti helppo ja yksinkertainen Trigger Shark -kiinnityssysteemi. Remmi on todella nopea kiinnittää ja irroittaa sauvasta. Ampumahiihdossa tämä on erityisen tärkeää ja haluan, että pienetkin osa-alueet, mistä sekunteja voi karsia, on huomioitu täydellisesti. Olen myös saanut urani aikana mahdollisuuden olla kehittämässä Lekiä entistä parempaan suuntaan. Arvostan Lekin hiilikuitusauvojen korkeatasoista viimeistelyä, mikä tekee hiihtämisestä nautinnollista ja antaa mahdollisuuden olla yksi nopeimmista hiihtäjistä, joka pääsee täyteen vauhtiin ampumapenkalta.

www.leki.com

Pihlajalinna

Kilpaurheilijana olen tottunut tarkkailemaan omaa kroppaani ja terveydentilaani jatkuvasti. Apuna hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimisessa on minulla kuitenkin koko joukko ammattilaisia. Vaikka yritän pitää terveydestäni hyvää huolta, on Pihlajalinna tullut minulle vuosien varrella hyvinkin tutuksi ja he ovatkin olleet mukanani jo pitkään auttamassa siinä, että vaivoista paranisi mahdollisimman pian. Siellä on nykyään paljon tuttuja kasvoja – sitä arvostankin, pitkäaikainen suhde on rakentanut luottamusta. He tuntevat historiani, ei tarvitse alusta asti lähteä selvittämään koko historiaa ja taustoja. Joustavuus ja nopeus ovat myöskin asioita, joita Itessä arvostan. Vastaanotolle pääsee helposti – se on varmaan monelle muullekin tärkeää, että saa ajan nopeasti silloin kun sitä tarvitsee. Ja ammattitaito: samasta paikasta löytyy asiantuntijalääkärit melkein alalle kuin alalle. Pihlajalinnalta lähden aina pois hyvillä mielin.

www.pihlajalinna.fi

Kaisa_ITE-2

Auto-Kilta

Kilpailu- ja leirimatkoja tehdessäni on tärkeää, että autoni on turvallinen ja vie luotettavasti perille haastavissakin olosuhteissa. Siksi valitsin Volvon. Auto-Kilta jälleenmyyjänä valikoitui minulle lähipiirini suosituksien kautta. Heillä on halu ja kyky palvella asiakasta täydellisesti niin hankinnan kun huollonkin yhteydessä.

www.autokilta.fi

Bliz urheilulasit

Parasta mitä tiedän Ruotsista tulevan on Bliz-urheilulasit! Laaja lasimallisto, värikkäät muotoiltavat sangat ja kaikkiin valaistusolosuhteisiin sopivat linssit sekä näiden yhdistelmät ovat taanneet minulle miellyttävät käyttökokemukset keväästä 2011 lähtien. Ampumahiihdossa lasien käyttömukavuus on todella tärkeää, sillä yhden kisan aikana laseja pitää laittaa silmille ja nostaa otsalle useaan kertaan, eikä sitä riskiä kannata ottaa, että lasit tippuvat otsalta silmille kesken kaiken häiritsemään ampumasuoritusta. Tähän ratkaisuun Blizin helposti muotoiltavat sangat ovatkin superhyvät! Suosikkimallini ovat Pace ja Velocity XT. Myös Proflip toimii mainosti ja tykkään käyttää sitä erityisesti sadesäällä.

www.blizeyewear.fi

sauvat_leki
holmenkol

Holmenkol voiteet

Yhtä tiiviisti kuin sukset, kilpa- ja kuntohiihtoon kuuluu myös voiteet. Olen jo vuosien ajan luottanut saksalaiseen Holmenkol-merkkiin, mikä on taannut minulle liukkaat sukset niin treeneissä kuin kisoissa. Suksien voitelu ei ole niin tähtitiedettä, kuin usein luullaan ja paras tulos saavutetaan useimmiten kun käytetään saman merkin voiteita voitelussa alusta loppuun. Viime vuosina Holmenkol on laajentanut myös tekstiilien ja pyörien hoitotuotteisiin. Pesenkin kotona kaikki urheiluvaatteet aina Holmenkol textile wash -pesuaineella sekä suojaan uudet kengät ja goretex-takit Hightech proof-suojalla, jolloin ne pysyvät parempana entistä pitempään. Reissuissa mukana kulkee myös Sport hygienic-suihke, ja hiihtomononi tuoksuvat kukkasilta!

www.holmenkol.com

Polar sykemittari

Polar V800 -harjoitustietokone ja Polar H7-sykesensori ovat minun valintani, koska haluan olla varma, että harjoittelen oikein. Oikealla sykealueella pysyminen on erityisen tärkeää kestävyysharjoittelussa ja ammuntaan tullessa. Huippukunnon löytymiseen on monta tietä ja minä olen valinnut omani. Polar V800 on auttanut minua mittaamaan suorituksiani ja välttämään ylikuntotilaa. Luotan siihen, että tämä tyylikäs urheilukello siivittää minut vielä moniin huippusuorituksiin. Vapaa-ajallani pidän usein ranteessa uutta A360-mallia, mistä voin suoraan tarkkailla esimerkiksi leposykettäni, koska se mittaa sykkeen suoraan ranteesta.

www.polar.com

Kotisivut ála Tovari

Oli aika uusia kotisivut ja onnekseni sain lähipiiristä vinkin Tovarista. Tovarin Jussilla on omaa urheilutaustaa ja hän todellakin tietää miten urheilijalle tehdään kotisivut, eli kuinka urheilija, fanit ja sponsorit otetaan oikeasti huomioon. Esimerkiksi sosiaalisen median yhdistäminen kotisivuihin (ja hashtag #GoKaisa) oli mahtava idea!

Itse en ole ehkä se maailman innokkain tietokoneella istuja tai kännykän näpyttäjä, mutta Tovarin pojat on kyllä saaneet minuun vauhtia tälläkin saralla! Oon ihan innoissani näistä sivuista ja toivottavasti työkin!

Tovarin kanssa oli helppo ja mukava työskennellä. Suosittelen lämpimästi!

www.tovari.fi

www.tovarisport.fi

Kontiolahden Urheilijat

Olen edustanut Kontiolahden Urheilijoita koko ampumahiihtourani ajan, vuodesta 2003 alkaen. Minulle seuratoiminnassa on tärkeää helppous, sujuvuus, hyvät suhteet, paikallisuus sekä tietenkin seuran halu kehittyä koko ajan palvellen kaikkia seuran jäseniä, niin junnuja kuin huippu-urheilijoita.

Olen myös tosi ylpeä seuramme aikaansaannoksista tunnettuna ja arvostettuna kilpailujenjärjestäjänä. Seuraavan kerran Kontiolahdella nähdään maailman cuppia maaliskuussa 2018.

http://www.biathlon-kontiolahti.fi/fi/

Nordic Focus / Aapo Laiho
PAITALOGO-citron

Citron

Citron on kiinteistöalan monipuolinen yritys, joka toimii Helsingistä käsin laajalla alueella Suomen lisäksi Baltiassa ja Venäjällä. Citronin toimitusjohtaja Esa Klemetti on lähtöisin samalta kylältä Ristijärveltä Kainuusta kuin minäkin ja siksi myös Citron yrityksenä haluaa olla tukemassa minua kohti suuria unelmiani. Pieni kylä lähtökohtana keskellä Kainuuta on vienyt sekä Esan että minut sellaisiin töihin ja paikkoihin, mitä ehkä emme nuorempana uskoneet saavuttavamme. Kun asioit esimerkiksi Stocmannilla tai Flamingossa pääkaupunkiseudulla, niin muista, että näiden rakennusten taustalla on yritys, jolla on samat juuret kuin minulla.

www.citron.fi

Visio4

Uusin tukijani on ihana rentoutumispaikka Joensuun keskustassa, Visio4, mistä löytyy sekä parturi-kampaamopalvelut että kauneushoitola saman katon alta. Vision ihanat naiset saavat hyvälle tuulelle ja unohtamaan kaiken arkisen jo sillä hetkellä, kun astut ovesta sisään. Ystävällinen, pohjoiskarjalainen, palvelu on tietysti parasta, mutta ei kai se haittaa, jos täältä poistuu napsun verran paremmalla tuulella ja nätimpänä kuin sinne mennessä? Todellinen hyvän mielen sponsori 🙂

www.visio4.fi

kaisa-mkrinen-helen-potretit-valokuvaaja-joona-kotilainen-20-edit
Esprit Logo Red RGB (JPG)

Esprit

Saksalaisen Esprit -vaatemerkin vaatteita on kaapissani ollut iät ja ajat. Laadukkaita, joka tilanteeseen löytyviä vaatteita, samasta kaupasta. En ole koskaan ollut mikään shoppailuhirmu, joten kun menee Espritille, niin tietää, että täältä löytyy varmasti jotain tarpeeseen ja tilanteeseen sopivaa. Laajan vapaa-ajanvaatemalliston lisäksi minua on viime aikoina myös ilahduttaneet sportti-malliston treenivaatteet. Ehdottomat suosikkini ovat silti Espritin ihanat mekot, jotka toimivat samalla niin juhlassa kuin arjessa.

www.esprit.fi

Start typing and press Enter to search